perjantai 5. joulukuuta 2008

the seas be ours

tulihan se perjantai sieltä lopulta. tää viikko on tuntunut jotenkin superpitkältä. ehkä siksi, että sitä odottaa niin innolla huomista. ei siksi, et olis itsenäisyyspäivä. mut siitä kohta lisää.

tänään meillä oli vain pari tuntia ruotsia. ehkä ainoa kurssi, jossa tunnen itseni hyväksi, koska ne on niiin perusasioita, mitä siellä käydään ja silti porukka ei tunnu osaavan niitä. *kopkop* varmasti mokaan itsekin jotain kokeessa. mut siis.... substantiivien, verbien & adjektiivien taivutusta? c'mon.

mutjoo, ruotsin jälkeen käytiin syömässä ja sit hengattiin hetki kaupungilla marian ja tommin kanssa. mä halusin/haluan sellaisen kivan, sähkönsinisen paidan jostain, mutta eihän sellaista nyt löytynyt. lisäksi olisin halunnut ostaa valkoisen, valtavan kaulahuivin ja harmaat säärystimet tai sukkikset. näiden sijaan päädyin kuitenkin täydelliseen heräteostokseen kun mentiin jim&jilliin. taino, ei se oikeestaan ollut heräteostos, olin katsellut samaa hupparia jo kun käytiin siellä viimeksi. mut nyt sen hintaa oli alennuttu kahdestakympistä viiteentoista euroon, joten... en vain voinut jättää sitä sinne. se on ihanan graafinen. XD i like it~

edelleen siis ostoslistalla sähkönsininen paita [marialla oli vielä päällään just sentapainen, minkä olisin halunnut - ja se oli löytänyt omansa kirpparilta. D: miks mä en ikinä löydä mitään sellaista?], valkoinen kaulahuivi ja uudet sukkikset.

eilen tuli onneksi tuet ja niiden kylkiäisiksi vielä veronpalautukset [jotka meikä kyllä laittoi heti säästöön, etten tuhlais niitä vahingossa], joten nyt on taas rahaa hetken aikaa. sopii mulle paremmin kuin hyvin.

nyt pitäis sit jaksaa hieman siivoilla täällä ja alkaa valmistautua huomista varten. paitsi siis et huomenna on itsenäisyyspäivä, me pidetään myös mun kämppisten einin ja heinin yhteiset synttäribileet, kun ne on syntyneet niin lähekkäin toisiaan nyt joulukuun alussa. ja teemana on siis merirosvot! siitä tulee niiiin siistiä, ettei mitään rajaa. meillä on pukupakko, eli jos ei ole pukeutunut, joutuu kävelemään lankkua pitkin meidän parvekkeelta. seitsemäs kerros = en kokeilisi itse. :''D

me ollaan jo hieman sisustettu täällä, merirosvolippuja löytyy joka puolelta, keittiön oviaukossa on kyltti "kapyysi", olkkarissa "kansi" ja vessan ovessa "paskahuussi". rakastan ehkä eniten tota viimeisintä, me varmaan jätetään se siihen bileiden jälkeenkin. ja tosiaan sit löytyy vielä hieno, kutsuva hirttoköysi. vieraita on tulossa yhteensä jotain parisenkymmentä, et mukavaa vilskettä tulee olemaan. toivottavasti naapurit ei kovasti häiriinny. oon jo ihan merirosvofiiliksissä, en malta oottaa huomiseen~
ja tänään, kun pääsin kotiin, keittiön pöydällä odotti paketti. pelkäsin, et mun pitäs patikoida postiin sitä hakemaan, mut ei onneksi.
oon nolo, mut ei voi mitään. tää levy on kyllä ihan kiva. popitan täällä kun viimeistä päivää. on ehkä pakko tilata itselle se queen of pirates joululahjaksi, koska se on ehkä vielä parempi.
hoho. nyt siivous kutsuu.

Heave ho,thieves and beggars,never shall we die.
kauhia hinku katsella potc:it tän merirosvoteeman takia. ehkä voisi viimeinkin hommata sen boxin.

Ei kommentteja: